fre 17.09.2021 19.00 - 20.30

Eva + Manu (SIIRTYY 29.1.2022)

Espoon kulttuurikeskus - Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo

Huom! Konsertti siirtyy koronavirustilanteen vuoksi, uusi ajankohta on 29.1.2022. Jo ostetut liput käyvät uuteen ajankohtaan sellaisenaan. Mikäli uusi ajankohta ei sovi, lippurahojen palautusta voi hakea 31.10.2021  mennessä osoitteesta https://web.lippu.fi/palautus

Liput voi myös palauttaa postitse yhteystietoineen ja tilinumeroineen osoitteeseen:
Lippupiste Oy / "Tapahtuman nimi" palautus
Kalevantie 2 (B-talo)
33100 Tampere

Ostetuista lipuista hyvitetään lipunhinta (ei palvelu- tai toimitusmaksuja). Palautusten maksamisessa voi olla suuren määrän vuoksi viiveitä.

--------------------------------

Suomalais-ranskalainen kaksikko, Eva + Manu, palaa pitkän tauon jälkeen konserttilavoille. Uuden levyn alkuvuodesta 2021 julkaiseva duo esiintyy Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa osana kiertuettaan.

Vuonna 2012 debyyttialbuminsa myötä julkisuuteen tullut Eva + Manu on kirjoittanut uusia lauluja viime vuodet ja esimakuna tulevalta, yhtyeen kolmannelta varsinaiselta albumilta, on jo julkaistu syksyn aikana Tree-kappaleen myötä. Konsertissa kuullaan uusia lauluja ja tietysti tuttuja kappaleita yhtyeen uran varrelta.

Evenemangsplats
Espoon kulttuurikeskus, Louhisali
Arrangör
Espoon kulttuurikeskus
Pris
Liput 23 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), lippu.fi